Niin mutta miksi?

Ylioppilaslehti on journalistinen tuote, jonka tekeminen on helppoa. Otetaan kuvat ja jutut ja laitetaan lehteen. Lisäksi on tosin miljoona muuta asiaa, jotka tarjoavat toimituskunnalle ja erityisesti päätoimittajalle hienoa oppia, jolle on käyttöä koko elämän ajaksi. Kun omasta päätoimittajakaudesta on reilusti toistakymmentä vuotta, niin moni asia ylioppilaslehden merkityksestä opettajana ja kasvattajana on kirkastunut. Vaikka aikojen kulumisen aiheuttaman kultaamiskertoimen laskisi pois, jää ylioppilaslehdelle silti paljon ja isoja merkityksiä. Lehden teossa mukana oleminen antaa mukaan monta asiaa, joista on iloa ja hyötyä ihan oikeassa työelämässä. Jossa muuten ei ole ollenkaan niin kivaa kuin
ylioppilaslehdessä.

Painettu sana on paljon enemmän kuin sanottu sana. Asioista voi purpata vaikka kuinka paljon kahvipöydissä, mutta ketään ei kiinnosta eikä mitään tapahdu. Mutta auta armias, kun sama on paperille painettuna. Jostain syystä sanomisen arvo nousee huimasti ja reaktioita syntyy. Ylioppilaslehden tehtävänä on varsinkin yliopiston suuntaan hoitaa opiskelijoiden edunvalvontaa. Kun sen tekee niin kuin pitää, menee lehden ilmestymispäivänä monasti ainakin jonkun päivä pilallle. Selkeisiin epäkohtiin tarttumisen lisäksi tuli itsekin aikoinaan räkytettyä ehkä vähän turhastakin. Mutta niin pitikin. Taloudellisten arvojen talutusnuorasta vapaata kantaaottavuutta on perinteisessä suomalaisessa mediassa enää kovin vähän jäljellä. Tästä lopusta pitää pitää kiinni, ettei kaikki räkyttäminen jää
bloggarien hommiksi.
Jokainen ylioppilaslehden työn vakavasti ottanut päätoimittaja on erittäin suurella todennäköisyydellä päässyt kokemaan minkälaisia paineita median suuntaan on olemassa. Pää punaisena huutava opiskelijapoliitikko tai kauheita madonlukuja lateleva ulkopuolinen ilmoittaja, virkamies yms. ovat tuttuja tapauksia. Jokaisen päätoimittajan toimituskuntineen on käytävä läpi oma kriisinsä, joka tosiaan opettaa. Ainakin kertaallen läpikäytynä moinen on hyvää oppia oikeaan elämään. Onneksi ylioppilaskuntaan tulee joka vuosi mukaan uusia toimijoita, jotka tietävät päätoimittajaa ja toimitusta paremmin, miten lehteä pitää tehdä. Se asetelma petaa mukavasti näitä kriisejä. Toivottavasti myös nämä opiskelijapoliitikot ottavat oppinsa median kanssa
toimimisesta.

Ylioppilaslehden toimituskunnassa pyörii porukkaa varsin poikkitieteellisesti, vaikka oman rajallisen kokemukseni mukaan kasvatustieteilijät ja matemaattis-luonnontieteelliset ihmiset ovat aliedustettuina. Joka tapauksessa moni on päässyt ylioppilaslehdessä ensimmäisen kerran maistamaan jutunteon makeankarvasta prosessia. Jotkut jäävät siihen koukkuun. Idea, sen hyväksyminen ja kehittäminen, ihmisten haastatteleminen ja jutun kirjoittaminen huipentuvat siihen hetkeen, kun hätäisesti selaa painotuoreen lehden löytääkseen sen oman jutun. Vasta kun se on lehdessä, se on oikea ja totta oleva lehtijuttu. Sen jälkeen pitää tietysti tuskailla aina löytyviä puutteellisuuksia ja jännittää tappajaisten palautetta. Tämä huumaava prosessi saa monen kaipaamaan lisää sitä samaa, ja heitä löytyy nytkin kovin monista medioista ympäri Suomea. Mutta se ensimmäinen kerta, niin kuin monessa muussakin asiassa, on aina se kaikkein syvimmältä koskettava. Niitä ekoja kertoja Joensuun ylioppilaslehti on tarjonnut sadoille ihmisille. Tuli ihmisestä toimittaja tai ei, niin kokemus ja sen suoma oppi ovat isoja.

Ylioppilaslehti on myös työyhteisö, joka tarvitsee johtajuutta toimiakseen oikein. Tämä oppi kasautuu erityisesti päätoimittajalle, mutta on sitä tarjolla muillekin eri muodoissa. Nuorena ihmisenä on hankalaa saada kokemusta johtamisesta, mutta ylioppilaslehti tarjoaa sitä roppakaupalla. Johtaja on vastuussa ja aina jossain määrin yksin. Kovaa, mutta hyödyllistä oppia.

Ylioppilaslehden tekeminen on hienoa puuhaa. Normaalia paljon matalammalla kynnyksellä pääsee mukaan toimintaan, jolla on oikeastikin merkitystä. Joskus tosin vähemmän, mutta joskus myös enemmän. Lehti tarjoaa parhaimmillaan mukavan ryhmän johon kuulua ja jossa saa olla kaikessa rauhassa älykkö ja myös tehdä jotain älykköydellään. Sellaisia paikkoja ei kuitenkaan liiemmälti, ei opiskeluaikana eikä varsinkaan sen jälkeen. Ja ainakin ylioppilaslehti tarjoaa tekijöilleen muhkean palan kultaista nuoruutta.

Janne “Rysky” Riiheläinen
Joensuun ylioppilaslehden päätoimittaja 1992–1996

Kommentit