Metsävoimaa!
Metsäylioppilaat pyöritteli vastustajiaan suvereenisti ylioppilaslehden pöytälätkäturnauksen päätöskierroksella.
Helpottunein mielin ja hyvässä tunnelmassa saatettiin Pöytälätkäturnaus 2008 päätökseensä Joensuun ylioppilaslehden lopunkin häämöttäessä horisontissa. Mahtiyliopiston muodostumisen aamunkoitossa heränneeseen kysymykseen: “mikä on minun paikkani tulevassa Itä-Suomen yliopistossa” on saatu vastaus: Itä-Suomi elää ja hengittää metsistä! Siitä seurannaisena myös biologit voivat hyvin, perässä räpiköivät opettajat, ja englannillekin lienee paikkansa. Mikäli et löytänyt edellisestä listauksesta omaa oppiainettasi, on aika tarkistaa varasuunnitelmasi, sillä mikään ei ole kohdallasi varmaa.
Turnaus ratkaistiin neljän parhaan kesken pikaturnauksella, jossa kaikki kohtasivat toisensa.
Sarjan kaksi parasta taistelivat voitosta ja viimeiseksi jääneet pronssista.
Jo heti alun pelien jälkeen oli selvästi nähtävissä Metsäylioppilaitten murskaava ylivoima: puhdas nollapeli ja kymmenen tehtyä maalia. Loppu oli selvää pässinlihaa. Finaalissa Mikrovillus pyristeli ensimmäisessä erässä yhden maalin kolmea vastaan, mutta taipui toisessa erässä jo 5–0. Tulokseksi kirjattiin lopulta murskaavat 8–1 Metsäylioppilaille. Pronssiottelu tarjosi tasaisemman taiston Popsin ja Echon välillä, joka ratkesi jatkoajalla, kultaisen maalin periaatteella, Popsin eduksi. Kiitos kaikille osallistujille ja onnittelut voittajalle! Musta kiekko on puhunut.
Ilmari Kavén
Joensuun ylioppilaslehden pöytälätkäturnaus
Alkusarja:
Subjekti - Mikrovillus 2–4
Täky - Echo 3–4
Popsi - Fides 3–4 (ja.)
(jatkoaika hylättiin tuomarivirheen vuoksi)
Popsi - Fides (uusinta) 4–3 (ja.)
Metsäylioppilaat - Coriolis 6–4
Välisarja:
Echo - Metsäylioppilaat 0–4
Mikrovillus - Echo 3–0
Popsi - Mikrovillus 0–3
Metsäylioppilaat - Popsi 4–0
Mikrovillus - Metsäylioppilaat 0–2
Echo - Popsi 2–2
Pronssiottelu (3 x 2 min):
Popsi – Echo 2–1 ja. (0–1, 1–0, 1–0)
Finaali (2 x 5 min):
Metsäylioppilaat - Mikrovillus 8–1 (3–1, 5–0)
Kommentit